Markkinointia ja oivalluksia

13. marraskuuta 2007

Samalla kun Netura uudisti Internet-sivunsa, uudistui paljon muutakin. Tapahtunut muutos ei ollut vain kasvojen kohotus, vaan viime aikoina Neturassa on tapahtunut paljon. Olemme kokeneet huikeita sisäisiä muutoksia, jotka varmasti näkyvät ja tuntuvat näillä uusilla sivuillakin.

Yksi uudistuksista on Netura Draft -blogi, jota parhaillaan luet. Haluamme jakaa viime vuosien aikana kertyneitä oivalluksemme Internet-markkinoinnista lukijoidemme kesken. Itse ajattelen, että tämä blogi on myös hyvä paikka rakentavalle keskustelulle. Jakamalla ajatuksiamme ja mielessä pyöriviä kysymyksiä toisillemme, pystymme yhdessä kehittämään toistemme liiketoimintaa.

Eniten olen kuitenkin innoissani Neturan uudesta uutiskirjeestä, jonka välityksellä pystymme todella auttamaan asiakkaitamme ja kaikkia muitakin Internet-liiketoiminnasta kiinnostuneita. Siinä on viikottain käsittelyssä vaihtuva Internet-liiketoiminnan osa-alue, johon perehdymme yksityiskohtaisesti ja annamme käytännöllisiä vinkkejä ja ohjeita, joilla asiakkaamme saavat heti parannettua omaa liiketoimintaansa Internetissä. Aiheet tulevat vaihtelemaan asiakashankinnasta ja tuotteistamisesta niche-markkinointiin ja esimyyntiin (pre-sell).

Jos et vielä ole tilannut itsellesi Neturan Brandraiser-uutiskirjettä, voit tehdä sen helposti miltä tahansa sivulta täyttämällä sivun oikealla palstalla olevaan ruutuun nimesi ja sähköpostiosoitteesi.

Nämä uudistukset jo itsessään kertovat paljon Neturan uusista tuulista ja kohta kolmen toimintavuoden aikana kiteytyneestä ideologiasta ja arvoistamme. Haluamme olla kulkemassa yhdessä asiakkaidemme vierellä ja jakaa sitä tietoa ja osaamista, jota meille näiden vuosien aikana on kertynyt.

Ajattelemme, että menestyminen elämässä ja liiketoiminnassa on matkantekoa. Haluamme auttaa ja rohkaista kaikkia asiakkaitamme menestymään. Se on yksi tärkeimmistä arvoistamme.

- Lauri Laine

Jos pidit lukemastasi ja haluat pysyä ajan tasalla tämän blogin päivityksistä, tilaa RSS-syöte.

2 vastausta artikkeliin:

Jarkko Laine kirjoittaa:

Hienoa, että teilläkin on nyt blogi!

Uudet sivut näyttävät tyylikkäiltä ja Brandraiser-ohjelma vaikuttaa kiinnostavalta.

Ei siis muuta kuin menestystä, lupaavalta näyttää!

Ville Hoikkala kirjoittaa:

Erittäin onnistunut kasvojenkohotus. Loistavaa työtä Joona!

Blogi vaikuttaa myös hyvin tervetulleelta uudistukselta, kuten myös Brandraiser. Loistotyötä!

P.S: Etusivun “uusimmat menestyjät” -linkit vievät takaisin teidän etusivullenne.

Jätä vastaus

Netura Draft on toteutettu WordPressin voimalla