Web-osaajien verkostokohtaaminen 28.4. klo 17-20 Jyväskylässä
23. huhtikuuta 2008Pidimme 27.3. ensimmäisen web-osaajien verkostokohtaamisen. Huomasimme, että yhdessä voimme saavuttaa enemmän ja pääsemme tekemään enemmän oman intohimomme mukaisia asioita. Olen saanut tapahtumasta paljon hyvää palautetta ja nyt onkin aika kutsua teidät seuraavaan kohtaamiseen, joka pidetään 28.4. klo 17-20 Crazy Townissa (Jyväskylän Matkakeskuksen viereisessä, keltaisessa vanhassa asemakennuksessa, osoitteessa Hannikaisenkatu 18).
Luvassa on jälleen bisnesideoiden testausta, tuotteiden yhdistelemistä, parhaiden käytäntöjen jakamista, verkostoitumista, kahvia ja uusia yhteistyökumppaneita. Viime kerralla mukana oli 15 yritystä, tällä kertaa odotamme suurempaa osallistujamäärää.
Tervetuloa mukaan!
Ilmoittautua ei tarvitse - riittää että saavut paikalle ja kerrot itsestäsi/yrityksestäsi. Kutsu ihmeessä yrittäjätoverisikin mukaan tilaisuuteen.
Tapahtuma on osa verkostokohtaamisten sarjaa. Tapahtumia järjestetään vähintään kerran kahdessa kuukaudessa. Seuraava Web-osaajien kohtaaminen pidetään todennäköisesti 29.5. klo 17-20 Crazy Townissa. Päivämäärää ei ole vielä lopullisesti päätetty.
- Joona Nuutinen
