Juoni.net 2.0 - Ajatteluviihteen yhteisöllinen media
30. kesäkuuta 2008Ajattelevan ihmisen viihdettä tarjoileva verkkomedia, Juoni.net on päivitetty nykyaikaisemmaksi. Samalla Juoni sai myös uuden ulkoasun. Uuden julkaisun myötä Juonessa julkaistiin myös Apulanta-haastattelu loppu-teemalla.
Juonen artikkelit punotaan aina ajoittain vaihtuvan teeman mukaisiksi. Juonessa on teksti- ja kuva-artikkeleiden lisäksi myös video- ja ääniartikkeleita. Lukijat ovat pitäneet erityisesti yhdistelmätekniikoista, eli haastatteluista joita voi lukea, kuunnella ja katsella. Esimerkiksi Apulanta-haastattelu tehtiin tällä tekniikalla.
Juoni haluaa haastatella mielenkiintoisia ihmisiä uusista näkökulmista, eli ei suoraan siitä, mistä haastateltavat ihmiset yleensä tunnetaan. Muusikoita ei siis haastatella heidän uusimmasta levystään, vaan jostakin muusta aiheesta, joka voi toki liittyä myös haastateltavan elämään kiinteästikin.
Juonessa julkaistaan myös näkökulmallisia raportteja ilmiöistä ja tapahtumista sekä puhtaasti viihteeksi tarkoitettuja teoksia (esim. sketsejä). Seuraavaksi Juoni haastattelee Pipefestin ja Jyväskylärockin artisteja tulevilla teemoillaan “raha” ja “ympäristö”. Mm. Asa ja Paleface ovat Pipefestin haastattelulistalla, kuten myös Jyväskylärockin Von Hertzen Brothers ja YUP.
Yhteisöllisen median hengessä Juoni tarjoaa mahdollisuuden kenelle tahansa lähteä mukaan tekemään haastatteluita. On vain kaksi ehtoa:
- Juonen yhteisö on varmistanut artikkelin laadun ennen julkaisua
- Artikkeli on Juonen arvojen mukainen (esimerkiksi että artikkeli käsittelee aihetta teeman mukaisesti)
Laadun ylläpitäminen on vapaassa tekemisessä haasteellista. Juonessa se on ratkaistu yhteisön tuella - eli Juonen kirjoittajat pääsevät arvioimaan keskeneräisiä artikkeleita. Näin kirjoittajat oppivat tekemään parempia tekstejä ja julkaistavat artikkelit ovat myös lukijalle kiinnostavia ja miellyttäviä.
Juoni kaipaakin lisää tekijöitä joukkoihinsa, joten jos tunnet poltetta päästä tekemisiin hyvien tyyppien kanssa ja tehdä jotain rajoja rikkovaa, ota yhteyttä.
Netura sponsoroi ja luotsaa Juonta.
- Joona Nuutinen
