Hylkää sinäkin toimistosi
30. heinäkuuta 2008Olen kyllästynyt tekemään töitä vain yhdessä pisteessä. Siksi olenkin jo jonkin aikaa sitten päättänyt luopua toimistostani ja ryhtyä tekemään töitä milloin missäkin. Olen toki tehnyt tätä jo kauan, mutta viimeisimmät kuukaudet ovat osoittaneet minulle, että matkalla työn tekeminen on hienompaa kuin paikoillaan. Vaihtelun lisäksi olen huomannut, että teen töitä tehokkaammin kuin yhdessä paikassa jumittaen.
Tänä aamuna sain päähänpiston lähteä junalla Jämsään. Huomasin, että minulla on 10 minuuttia aikaa ehtiä junaan, jos aion ehtiä seuraavaan. Laitoin kannettavan tietokoneen, kameran ja verkostokirjan (Verkostojen strategiat - menesty yhteistyössä) reppuun ja lähdin. Ehdin junaan täpärästi.
Joka kaupungissa on kirjastoja, kahviloita, kouluja, yliopistoja, matkakeskuksia ja muita mobiiliin työntekoon soveltuvia paikkoja. Täytyy vain käyttää hieman mielikuvitustaan ja mennä rohkeasti sisään.
Jos tarvitset työssäsi vain tietokoneen, netin ja puhelimen, ei sinulla ole mitään syytä rajoittaa työntekoasi vain yhteen paikkaan. Myös junassa voi tehdä töitä. Jos valitset junamatkaksesi esimerkiksi noin neljä tuntia suuntaansa kestävä junamatkan, voit tehdä matkojen ajan töitä viettää kohteessa lomahetken.
Liikkuvan toimiston edut
- Ei kiinteitä kuluja
Laskin, että jättämällä pois toimiston, voin käyttää 5 euroa joka työpäivä kahvilassa. Ostamalla kahvilasta jotain, voi aivan vapautuneesti tehdä siellä töitä. Kahvilaympäristö on kaiken lisäksi mukavan dynaaminen ja ihmisläheinen - Inspiroiva työympäristö fiiliksen mukaan
Sinun ei tarvitse valita aina samaa työympäristöä, vaan voit valita sen aina uudelleen. Voit myös tehdä töitä samalla kun matkustat pidempiäkin matkoja. - Matkakulut ovat verovähennyskelpoisia
Matkustamiseen menevät kulut ovat yrittäjälle verovähennyskelpoisia, joten jos matkustat edullisesti, matkatyönteko on kannattavampaa kuin kiinteässä pisteessä työskentely. Tärkeintä on tietenkin matkustaminen itsessään. - Matkalla voi myydä ja sopia yritystapaamisia
Matkalla voi myydä tuntemattomammillakin alueilla, kartoittaa paikallista kysyntää tuotteillesi ja luoda suhteita. Voit asua metsässä, mutta silti vierailla metropoleissa.
Hajotkaa toimistoihinne. Muualla on mukavampaa.
- Joona Nuutinen

Jarkko kirjoittaa:
30. heinäkuuta 2008 kello 22.58Loistavaa! Juuri näin pitää minunkin mielestäni yrittäjän toimia: hyödyntää mahdollisuus vapauteen, eikä vain toistaa tutuksi tulleita - tavanomaisia - tapoja tehdä töitä.
Junassa työskentely on muuten aika mainio idea! Täytyy joskus kokeilla :)
Joona Nuutinen kirjoittaa:
4. elokuuta 2008 kello 13.13Niin pitääkin. Vapaus on useimmille yrittäjille melko pelottava asia. Sehän saattaisi antaa mielikuvan, että yrittäjä ei ole tosissaan, jos ei työskentele kuten kaikki muutkin toimistorotat.
Yrittäjät ovat muutenkin melko taipuvaisia perinteiseen “yrittäjän muottiin”, eli ne haluavat olla kuten muutkin yrittäjät. Siis puku päälle, nettisivut laimean värisiksi, sähköpostin allekirjoitus siistiksi - kaikki mahdollisimman mauttomaksi. Toki siinä on järkeäkin, että kaikki eivät ala sooloilemaan. Itse vain haluan tästä lähin näyttää enemmän todellista persoonaani, enkä kätkeä sitä sovinnaisuuden taakse.