Kuinka luoda osallistava sosiaalisen median markkinointikampanja

Sanomalehdet ovat toistaiseksi siirtyneet verkkoon melko perinteisellä tavalla. Helsingin Sanomien Oma kaupunki on virkistävä poikkeus – se ottaa lukijat hyvin mukaan sisällöntuotantoon. Todellinen sosiaalinen media on osallistavaa. Sen sisältöä luovat toimittajien lisäksi käyttäjät. Sosiaalisen median rooli on enemmän puheenjohtajan rooli kuin tiedottajan. Esimerkiksi Juoni.net on keskustelua avaava verkkomedia.

Read the rest of this entry »

Arvonta tai markkinatutkimus Google Docsin avulla

Arvonta on hyvä keino tutustuttaa uusia asiakkaita yrityksen toimintaan tai pitää vanhat kiinnostuneina toiminnasta. Arvonnan avulla voidaan houkuttaa asiakkaat osallistumaan markkinatutkimukseen. Kilpailun voi järjestää esimerkiksi Google Docs -palvelun avulla, ilman teknistä asiantuntemusta.

Read the rest of this entry »

Norjalaiset sodassa vanhaa Internet Exploreria vastaan

Norjalaiset web-kehittäjät ja -ylläpitäjät ovat julistaneet sodan vanhaa Internet Explorer 6 -selainta vastaan. Hankkeen päämääränä on, että käyttäjät vaihtaisivat joko kokonaan toiseen selaimeen, tai päivittäisivät Internet Explorerinsa tuoreimpaan versioon (tällä hetkellä 7).

IE 6 -selaimen käyttö on harmillisen laajaa vielä tänäkin päivänä. Selain on jo 8 vuotta vanha. Vanhentuneiden selainten käyttö lisää web-ohjelmoijien työtä valtavasti. Kehittäjät ovat monesti maininneet, että noin puolet verkkosivuston kehitysajasta menee Internet Explorer 6 -yhteensopivuuden säätämisessä. Muut selaimet, kuten esimerkiksi Firefox, Safari, Opera, Flock ja Konqueror tukevat standardeja huomattavasti paremmin ja siten yksinkertaistavata verkkojärjestelmien kehitystä.

Norjalaisten hankkeelle on perustettu myös Facebook-ryhmä, jossa on tällä hetkellä yli 2000 jäsentä.

Aiheesta uutisoi myös Wired.

Virallista YouTube-markkinointia

Monien artistien videot päätyvät YouTubeen heti ensimmäisen julkisen esityksen jälkeen (tai jo sitä ennen). Tätä ei voi suurinkaan yhtiö estää. Siksi YouTube kannattaakin ottaa itse haltuun, eikä antaa käyttäjien ladata huonoja bootleg-versioitaan videoista.

Pet Shop Boysin, Coldplayn ja ja Kylie Minoguen levy-yhtiön, Parlophonen oma YouTube-sivu on ensiluokkaisen hieno. Ei ole mitään syytä katsoa kenenkään huonolla tekniikalla lisättyä videota, kun voi katsoa virallista, laadukasta versiota. Samalla myös levymerkin muut bändit saavat huomiota.
Read the rest of this entry »

Netura Keskisuomalaisessa

Joona Nuutisen yrittäjyysfilosofiasta oli juttu sanomalehti Keskisuomalaisessa 3.2.2009 otsikolla “Rohkeutta ja intohimoa”. Haastattelun on kirjoittanut Johannes Keltto.

Facebook-markkinoinnin perusta – inhimilliset heikkoudet

Kaikki tuotteet perustuvat johonkin inhimilliseen heikkouteen. Tuotteet ovat lääkkeitä näihin tarpeisiin. Facebookista on tullut niin suosittu lähinnä siksi, että se on lääke hyvin moniin inhimillisiin heikkouksiin.

Facebookissa on helppo luoda unelmakuva itsestään. Kuva, jota halutaan vaalia, kehittää ja jakaa muille. Facebookissa kukin kertoo enimmäkseen niistä puolista, joita haluaa näyttää, vaikka olisi paljon muutakin.

Read the rest of this entry »

Avoimen lähdekoodin verkkosovellukset vs. omat sovellukset

Moni pieni yritys on aloittanut tekemällä “parhaan mahdollisen julkaisujärjestelmän” itse. Avoimen lähdekoodin ohjelmat ovat heidän mielestään joko huonoja käytettävyydeltään tai eivät jousta tarpeeksi. Voisiko kuitenkin olla niin, että yrittäjä ei jousta tarpeeksi vapaiden järjestelmien edessä?

Netura teki tämän saman virheen aloittaessaan liiketoimintaansa vuonna 2005. Sittemmin olemme siirtyneet tukemaan enemmän avoimen lähdekoodin ohjelmistoja, koska niitä käyttämällä voimme keskittyä olennaiseen – verkkoliiketoiminnan edistämisen.

Read the rest of this entry »

Verkostosta vauhtia

Olen jo pitkään määrätietoisesti rakentanut liiketoimintaverkostoani. Järjestämällä Mediatuottajien verkostokohtaamista olen samalla tutustunut yli 80 mediayrittäjään vuoden 2008 aikana.

Verkostoituminen on mahdollistanut aivan uudenlaisia liiketoimintamalleja. Esimerkiksi eVideo-yritysvideopalvelun kehittäminen ei olisi aikaisemmin ollut mahdollista, mutta löydettyäni mahtavia yhteistyökumppaneita, pystyimme yhdessä rakentamaan toimivan tuotteen.

Read the rest of this entry »

Nettipresenssin seuraamistyökalut

Yrityksen nettimarkkinoinnin tehokkuutta voi seurata monin tavoin. Internet-näkyvyyden seuranta on olennaista markkinointiviestin ja -kanavien tarkentamisen sekä tunnettuuden ja maineen mittaamisen vuoksi.

Yrityksen nimen kirjoittaminen hakukoneeseen on yksinkertainen keino testata nettinäkyvyyttä. Se kertoo jo nopeasti kuinka paljon yrityksestä on saatavilla tietoa internetistä. Hakukonetestaus ei näytä kuitenkaan kokonaiskuvaa nettipresenssistä.

Read the rest of this entry »

Facebook-sissimarkkinointi

Facebook on kätevä työkalu yrityksesi sissimarkkinointiin. On muutamia tapoja markkinoida yritystäsi täysin ilman kustannuksia.

Facebook mahdollistaa..

  • Ihmisten kutsumisen yrityksesi luokse, edustamasi ilmiön/aihepiirin kautta
  • Viraalimarkkinoinnin, eli huhumarkkinoinnin, eli meemit. Tällaisia ovat netissä leviävät hauskat ilmiöt, kuten esimerkiksi Geneeriset levynkannet -yhteisö. Ideana on tehdä jotakin, jonka parissa ihmiset viihtyvät, ja jota he haluavat jakaa ystävilleen pikaviestimien ja sähköpostin kautta.
  • Erilaisten sovellusten kehittämisen, joiden ääressä ihmiset viihtyvät ja tulevat samalla aivopessyiksi brändisi kannattajiksi.

Read the rest of this entry »